Sellainen oli joulu

En oikein ole jouluihmisiä. Vielä muutama vuosi sitten jotenkin ahdistuin joulusta, nyt olen oppinut ottamaan rennommin. Tänä vuonna onnistuin elämään lähestulkoon jouluttomuuskuplassa, kun en käynyt oikein missään muualla kuin töissä ja ruokakaupassa.

Viikkoa ennen jouluaattoa minulla oli vielä kaikki joululahjat ostamatta. En oikeastaan edes osannut stressata asiasta ja jouluviikon alussa sainkin suurimman osan lahjoista ostettua yhdellä reissulla. Lahjottavat ovat olleet viime vuosina kaikki aikuisia lukuunottamatta teini-ikäistä kummipoikaani. Melko vaivattomia lahjansaajoja kaikki, kun jonkinlainen visio sopivista lahjoista oli jo valmiiksi.

Perinteinen kysymys tietysti on aina, että missä kukakin viettää joulunsa. Hieman mietintää tulikin siitä, kun joulunajan kyläilykutsuja tuli useampi. Aikataulu- ja reittisuunnitelma ratkesi kuitenkin yllättävän näppärästi. Jouluaatto vietettiin poikaystäväni äidillä ja joulupäivänä käytiin kyläilemässä omilla vanhemmillani. Sen jälkeen jäi vielä aikaa löhöillä kotonakin. (Toki tällainen reittisuunnitelma sujuu näppärästi, kun eri kyläilypaikkojen välimatka on tunti suuntaansa.)

Omassa lapsuudenkodissani on joulua vietetty aina suunnilleen samalla tavalla, joten oli virkistävää nähdä välillä toisenlaistakin joulunviettoa. Kinkkua ja laatikoita ei ole pakko olla, jos niistä ei kukaan erityisesti tykkää. :)

Yritin toivoa lahjaksi maailmanrauhaa, mutta sitä ei huolittu lahjatoiveeksi. Sain kuitenkin muutamia ihan mieluisia ja käyttöön tulevia lahjoja. Ensin minulle varattujen pakettien suurehko määrä huolestutti, mutta onneksi paketeista paljastui mieluisia yllätyksiä (ja osasta lahjoista olin antanut kuitenkin jotakin vinkkejä noille lähipiirin tontuille).

Olo on ollut viime aikoina nuhainen, joten pääosin joulu meni ihan vain levätessä ja laiskotellessa.

Arkistokuva joltakin aiemmalta joululta.

Haaste marraskuulle: päiväkirja

Haastan itseni kirjoittamaan päiväkirjaa joka päivä marraskuun ajan. Itselläni ei nimittäin ole mitään erityistä rutiinia päiväkirjan kirjoittamiseen. Olen vuosien varrella kirjoittanut jokseenkin kausiluonteisesti päiväkirjaa ja välillä kirjannut ylös mietteitä isommista mieltä askarruttavista asioista.

Välillä ajatuksissa on ollut, että päiväkirjan kirjoittaminen voisi olla säännöllisempää ja jonkinlaisia ajatuksia voisi kirjata ylös päivittäin. Olen jotenkin aina ajatellut, että päiväkirjatekstin pitäisi olla jotenkin erityisen ajateltua ja jäsenneltyä. Mutta mitä jos ryhtyisinkin vain kirjaamaan ylös jonkinlaista tajunnanvirtaa päivittäin ilman sen syvempää analysointia?

Eräs kokeilemani menetelmä päiväkirjan kirjoittamiseen on morning pages. Siinä on tarkoituksena kirjoittaa ylös kolme sivua ajatuksia aamuisin heti heräämisen jälkeen. Periaatteena on nimenomaan purkaa mieleen tulevat ajatukset sen enempää miettimättä kieliasua tai takertumatta kirjoitusvirheisiin. Väittävät, että tämän harjoituksen pitäisi lisätä luovuutta.

Taidan siis palata marraskuun ajaksi kirjoittamaan näitä aamusivuja. Mikäli tämä ei joskus sovi jonkin aamun ohjelmaan, niin pyrin kuitenkin kirjoittamaan päiväkirjaan myöhemmin päivän aikana. Omaan vireystilaani ja päivärytmiini tosin saattaa jopa sopiakin tällainen päiväkirjan kirjoittaminen aamuisin. Katsotaan miten tämä haaste sujuu.

Uudet kengät + ajatuksia shoppailusta

Innostuin joskus vuonna 2009 tai 2010 ajatuksesta elää eettisemmin ja ekologisemmin. Saatoin hieman hurahtaa aiheeseen ja yritin hetken aikaa tehdä kaikessa mahdollisimman eettisiä/ekologisia valintoja jopa pakkomielteeksi asti.

Olen aina ollut aika nirso ostoksissani ja yleensä harkitsen muutenkin aika tarkkaan mitä ostan. Taustalla pyörivä ajatus pyrkimisestä eettisyyteen ja ekologisuuteen hankaloittaa ostamista siihen päälle. Olen yrittänyt opetella ajattelemaan, että teen joka tapauksessa sen verran vähän ostoksia, että ehkä maailmanloppu ei tule nyt kyseisestä kenkäparista tai juuri niistä farkuista?

Asiantuntijoiden mukaan pyrittäessä vastuullisuuteen vaatehankinnoissa, yritysten painostaminen on boikotointia parempi vaihtoehto (lähde). Yritin googlettaa Niken tilannetta yritysvastuun osalta, mutta äkkiseltään ei löytynyt yksiselitteistä vastausta, kuinka eettistä Niken tuotanto on. Nike on tullut tunnetuksi hikipajatuotannosta jo 90-luvun alkupuolella, jolloin se joutui boikottien kohteeksi. Ilmeisesti Nike on sittemmin tehnyt merkittävää työtä vastuullisuuden eteen, mutta vaikuttaisi siltä, että ongelmia on edelleen. Eri brändien arviointeja kestävän kehityksen näkökulmasta voi tarkastella täällä.

Tosiaan ostin siis uudet Niken vapaa-ajankengät. Totesin tarvitsevani uudet toimistokelpoiset tennarit, kun viime aikoina olen poistunut kotoa pääasiassa ikivanhoissa Converseissa, joissa on pohjassa reikä. Mielestäni uusien kenkien ostaminen oli siis perusteltua tässä tilanteessa. Kuitenkin koen tarvetta selitellä tällaista ostosta, etenkin kun olen joskus aikoinaan yrittänyt profiloitua jonkinlaiseksi ekoilubloggaajaksi.

Mikä on suhtautumiseni vastuulliseen kuluttamiseen siis nykyään? Tunnen edelleen huomattavaa ahdistusta, jos ja kun en voi olla varma missä olosuhteissa ostamani tuote on valmistettu. Pyrin suosimaan vastuulliseksi tunnettuja merkkejä silloin, kun se on mahdollista. Vastuullinen tuotanto ei kuitenkaan paikkaa sitä, jos tuote ei muuten vastaa mitä olen etsimässä. Tarvittaessa ostan siis ihan tavallisten merkkien tuotteita, mutta yritän tehdä sellaisia valintoja, että tuote on muuten laadultaan ja ulkonäöltään pitkäikäinen.

Miksi en enää julkaise asukuvia?

Joskus aikoinaan yritin löytää inspiraatioksi blogeja, joissa käsiteltäisiin pienellä vaatemäärällä elämistä ja harkitsevaa kuluttamista. Silloin löytyi kyllä jonkin verran vaatelistoja blogeista, mutta ei oikeastaan sellaisia käytännön esimerkkejä, miten minimalistisesta puvustosta kootaan erilaisia asuja. Mustat Ballerinat -blogin alkutaipaleella 5 vuotta sitten yritin ohjata blogiani siihen suuntaan, että voisin itse toimia asuinspiraationa pienehkön ja harkinnalla kootun vaatekaapin kanssa elämisestä.

Nyt 5 vuotta myöhemmin en oikein koe enää asukuvien julkaisua itselleni luontevaksi? Miksi näin? Olen löytänyt mielestäni toimivan kokoelman omaan tyyliini sopivia ja pääsääntöisesti myös keskenään yhteensopivia vaatteita. Tätä kokoelmaa täydennän satunnaisilla ja jokseenkin harkituilla ostoksilla silloin, kun haluan hieman vaihtelua tai jokin vaate on kulunut loppuun. Käytännössä minulla on muutama eri asukokonaisuus, joista arkiasuni pääasiassa koostuvat.

Tällä hetkellä koen, että asujen osalta minulla ei juurikaan ole sanottavaa tai kuvattavaa enää. Voi olla, että satunnaisesti tuon blogiin mukaan joitakin erikoisempia hankintoja tai jos saan muodostettua kaappini kätköistä jonkin uuden ja oivaltavan asukokonaisuuden.

Kaivelin arkistoista muutaman Päivän asu -kuvan vuosien takaa. Nämä kaikki tuntuvat sellaisilta asuilta, joita voisin edelleen käyttää ja osittain käytänkin.

Vinkki ulkotreeniin

Viime päivät ovat yllättäneet aurinkoisella ja lämpimällä syyskuun säällä, joka on houkuttanut myös ulkoilemaan. Viikonlopun ulkoilureissulla keksin ainakin itselleni uuden tavan hyödyntää saatavilla olevaa maastoa treeniin. Voi siis olla, että tämä on monelle muulle itsestään selvä juttu. :)

Päädyin siis seikkailemaan rantakivikolle. Ihan koko matkaa en tosin kulkenut näin veden äärellä, kuin kuva antaa ymmärtää. Pidempi matka tasapainoilua kiveltä toiselle toi kuitenkin erilaista näkökulmaa ja tuntumaa liikkumiseen. Vinkkini on siis, että kun liikut luonnossa, niin ethän kulje pelkästään valmiita tasaisia polkuja pitkin. Maastoa kannattaa katsoa välillä uusin silmin ja etsiä uusia ja välillä ehkä hieman haastavampia kulkureittejä. Jos vastaasi tulee esimerkiksi kaatunut puu, niin menetkö siitä yli, ali vai ehkä tasapainoillen runkoa pitkin?

Puhutaan rahasta

Rahaa ja säästämistä voisi pitää jonkinlaisena harrastuksenani ja kiinnostuksenkohteenani. Olen aiemmin vältellyt rahasta puhumista blogissa, mutta viime aikoina rahasta, säästämisesta ja sijoittamisesta on puhuttu blogeissa ja mediassa sen verran paljon, että ehkä minäkin uskallan osallistua keskusteluun viimein. Juliaihminen aloitti blogissaan Minä puhun rahasta -postaussarjan, Facebookissa on naisten oma Ompeluseuran Talousgurut -ryhmä ja viimeisimmäksi Merja Mähkä kertoi Helsingin Sanomissa sijoitusharrastuksestaan.

Ihan mahtavaa, että esimerkkejä löytyy siitä, että naisena säästäminen voi tarkoittaa muutakin, kuin miten saa säästettyä ruokakaupan laskussa. Olen jo vuosia seurannut personal finance -blogeja, eli alunperin nimenomaan ulkomaalaisia henkilökohtaisesta taloudesta ja säästämisestä kertovia blogeja. Jossakin vaiheessa näitä samantyyppisiä blogeja alkoi ilmestyä suomeksikin, mutta laji vaikutti pitkään melko miesvaltaiselta. Viime vuosina on alkanut näkyä enemmän naistenkin pitämiä säästämis- ja sijoittamisaiheisia blogeja ja osalla kirjoittajista on ihan kunnianhimoisen kuuloisia tavoitteita sijoittamiselle.

Olen aina ollut melko tarkka rahasta ja opiskeluaikoinakin pyrin saamaan opintotuesta jotakin pientä säästöön. Pidän itseäni sellaisena perinteisenä pahan päivän varalle säästäjänä. Minusta on paljon mukavampaa, kun tilillä on aina sen verran rahaa, että joku muutaman satasen ylimääräisen kulu ei kaada taloutta. Olen jossakin vaiheessa ollut työttömänä ja silloinkin tilille säästetyt rahat yhdistettynä muutenkin maltillisiin rahankäyttötapoihin antoivat hieman pelivaraa omaan talouteen. Tarvittaessa olen siis myös käyttänyt niitä säästettyjä rahoja, mutta pyrkinyt sitten taas kasvattamaan vararahaston tiettyyn summaan takaisin.

Moni näkee säästämisen jotenkin ikävänä asiana. Tämän huomaa myös Merja Mähkästä kertovan jutun kommenteissa. Jos ei törsää kaikkea käsillä olevaa rahaa, niin sitä on kitupiikki, joka ei osaa nauttia elämästä ja jos kaikki eläisivät näin, niin tämä maa menisi konkurssiin. Säästäväinen elämäntapa nähdään jotenkin tosi mustavalkoisesti. Omassa nuukailussani periaate on karsia sellaisia turhia kuluja, mitä ilmankin pärjää ja sitten taas laittaa rahaa niihin asioihin, jotka ovat minulle tärkeitä. Tavaroiden kohdalla ajattelen myös hintaa suhteessa laatuun ja oletettuun kestoikään.

Omat siistimmät vaatteeni ovat esimerkiksi Filippa K:ta ja Tiger of Swedeniä. Osan olen ostanut kirppareilta ja Huuto.netistä, mutta on noihin silti ihan rahaakin mennyt. Osittain kyse on siitä, että pidän näitä merkkejä hyvälaatuisina ja toisaalta nämä vaatteet nyt vain sopivat omaan makuuni. Toisena esimerkkinä ruoka: pyrin säästämään ruokakuluissa, mutta huomioin samalla ruuan laadun ja tietyissä tapauksissa alkuperämaan. Silloin tällöin voi käydä ravintolassa syömässä, kun muuten jättää huonolaatuiset pikaruuat syömättä.

Tässä oli muutamia ajatuksia suhtautumisestani rahaan. Voi olla, että asiaan palataan blogissa myöhemmin. :)

Vaatehaaveita syksyyn

Lähtökohtaisesti en tarvitse välttämättä mitään uutta syksyksi, mutta kävin tekemässä pienen haaveilukierroksen parissa verkkokaupassa. Nämä vaatteet läpäisevät ainakin omat eettisyys-ekologisuus-vastuullisuus -kriteerini ja ovat isoksi osaksi kotimaisiakin (osalla kotimaisista merkeistä on tuotanto tosin muualla). Ekologisuuden suhteen kannattaa muistaa, että ekologisinta on jättää ostamatta, jos ei ihan pakosti tarvitse jotakin.

Armedangels -neuletakki kävisi varmasti kevyestä takistakin. Jokin pidempi neuletakki olisi kyllä epävirallisella ostoslistalla.

Olen pidempään haaveillut rennoista, mutta samalla siisteistä pöksyistä. Nämä Arelan housut olisivat hyvä vaihtehto.

Jos jotakin kaipaisin, niin vaihtelua neule/jakku/kevyt takki -rintamalle. Yksi haaveiden kohde on tämä Uhanan bomber.

Meaow! Moikon heijastavat lapaset toisivat hauskuutta hämäriin iltoihin. 

Noukin mekko sopisi moneen tilaisuuteen.

Vielä toinen bomber-vaihtoehto Papulta. 

Olen joskus ostanut siskolleni lahjaksi samanlaiset Mary A. Jalavan Toteemieläimet-leggingsit (vai olikohan ne sukkahousut). Olen jäänyt haaveilemaan samanlaisista.

Onko teillä jotakin erityistä ostoslistalla vai mennäänkö samoilla vanhoilla?

Pitääkö liikunnalla saada aikaan tuloksia?

Lehtiotsikot kysyvät, että etkö saa treenillä tuloksia aikaan? Onko niitä tuloksia sitten pakko saada? Mitä ne tulokset oikeastaan ovat? Mitä jos haluaa ja tykkää liikkua muuten vain? Tarvitseeko tavallisen kuntoliikkujan edes tavoitella mitään erityisiä tuloksia?

Joka toinen tuntuu harrastavan nykyään fitnesstä samalla kirjoittaen blogia ja päivittäen Instagramia treeneistä. Toki voisi samalla kysyä, että onko kyseessä enää harrastus silloin, jos kaikki liikkuminen, syöminen ja elämä pyörii tietyn harrastuksen ympärillä. Joka tapauksessa tällaista some-maailmaa seuratessa tulee helposti tunne, että riittääkö omat treenit, jos en liiku sitä viittä tai kymmentä kertaa viikossa. Onko ok olla ihan vain tavallinen kuntoliikkuja?

Olen toki itsekin kausittain innostunut liikunnasta ja suunnitellut jotakin kunnon kuntokuuria. Totuus on, että minun tapauksessa into on kestänyt just ehkä 2 päivää. Sen sijaan koen, että olen löytänyt oman rytmin ja tavan liikkua. Omaa suhtautumistani liikuntaan on helpottanut ajatus siitä, että olen laskenut riman riittävän alas. 2-3 liikuntakertaa viikossa riittää ja muu on siihen päälle ekstraa. Harrastan fiiliksen mukaan salilla käyntiä ja ulkoilua/kävelyä/juoksua, lisäksi teen jonkin verran lihaskuntoharjoittelua kotona. En halua jumiutua ajatukseen, että viikossa pitäisi olla tietty määrä tietyntyyppisiä harjoituksia. Mielelläni jätän tilaa tilanteen mukaan elämiselle, eli periaatteessa voisin jollakin viikolla käydä pelkästään tanssitunnilla tai ryhmäliikunnassa, jos sille päälle satun.

Se mitä haluan tällä tekstillä sanoa, niin jokaisen pitäisi keskittyä omaan itseensä eikä vertailla muihin. Tärkeää on löytää oma tapa harrastaa liikuntaa ja itselle mieluisat lajit. Sellaiselle henkilölle, joka ei ole harrastanut liikuntaa juuri ollenkaan, niin 15 minuutin tai puolen tunnin kävelylenkki on jo ihan hyvä liikuntakerta. Jos joskus tuntuu, että aika tai into ei riitä tunnin salitreeniin, niin tekee sitten  vaikka 20 minuuttia, jos asiaa on helpompi lähestyä niin. Vähäkin liikunta on aina parempi, kuin ei liikuntaa ollenkaan.

Harrastan liikuntaa siksi, että saisin hyvän olon ja virkeän mielen. Minun treenien tuloksia ei mitata vaa'alla tai mittanauhalla.

Onko sinulla jotakin erityisiä treenitavoitteita vai oletko myös tällaisen rennomman suhtautumisen kannalla?

KonMari, kapselivaatekaapit ja harkitseva kuluttaminen

Olisiko KonMari-villityksellä ollut osansa asiaan, että myös vaatekaapin perkaaminen ja kapselivaatekaapit ovat nousseet suosioon. Tiedättehän, monet vannovat hankkivansa jatkossa vaatekaappiinsa vähemmän ja laadukkaampaa. Samalla tarkoituksena on pärjätä pienehköllä vaatemäärällä niin, että kaikki vaatteet sopisivat yhteen.

KonMarin mukaanhan kaikki sellaiset esineet, jotka eivät tuota iloa, kannattaa poistaa. Vaatteiden kannalta tämä on varmasti suuri oivallus sellaiselle, joka on kerännyt viimeiset 20 vuotta kaikenlaista mainospaidoista alkaen kaappeihinsa. Itse taas olen harrastanut ylimääräisiksi jääneiden vaatteiden ja muidenkin tavaroiden myyntiä kirppareilla ja huuto.netissä jostakin lukioikäisestä asti eli viimeiset yli 10 vuotta. Mitään täysin käsittämätöntä kaapeista ei siis löydykään. Jonkinlainen ihanne minimalistisesta/kapselivaatekaapista on ollutkin mielessäni jo vuosia.

Olen käyttänyt sellaista karsimismetodia, että yleensä vuoden alussa olen karsinut vaatekaapista ne vaatteet, joita en ole vuoden aikana käyttänyt. Pääpiirteittäin tämä tapa on itselläni toiminutkin ja itse asiassa sitä karsittavaa ei edes löydy mitenkään jätesäkkikaupalla. Vaikka itseään koittaa väittääkin jokseenkin harkitsevaksi kuluttajaksi ja vilpittömästi uskoo, ettei hutiostoksia pitäisi juurikaan tulla, niin jotenkin kaapista aina tulee vastaan juttuja, joiden tarpeellisuutta joutuu miettimään. Myös ne tyyliltään ja laadultaan pitkäikäisiksi tarkoitetut vaatteet tulevat joskus tiensä päähän. Joku 5 vuotta sitten hankittu ja silloin aktiivisessa käytössä ollut juttu ei ehkä sovi enää tyyliini, jotkut vaatteet taas kuntonsa puolesta tulevat jossakin vaiheessa käyttökelvottomiksi.

Viime aikoina olen alkanut pohtia tavaran karsimisen järkevyyttä. Kuten mainitsin, niin tapanani on ollut karsia kaapista vaatteet, joita en ole vuoteen käyttänyt. Käytännössä tämä on tapahtunut siis vuoden vaihteessa, eli joidenkin vaatteiden osalta tietysti tuo käyttämättömyysaika voi käytännössä muodostua pidemmäksikin. Osittain KonMarin herättämien ajatusten ja keskustelun myötäkin olen nyt aiempaa enemmän ryhtynyt miettimään, että mitä oikeastaan tapahtuu niille vaatteille, jotka laitetaan vaatekaapista ns. kierrätykseen?

Vaatteiden ostamisessa ja myymisessä olen tykännyt eniten itsepalvelukirppareista. Pääasiassa olenkin myynyt ylimääräiset vaatteet itsepalvelukirppareilla, mutta nyt viime vuosien kokemusten perusteella tavara ei tunnu menevän kaupaksi enää entiseen malliin. Pöytävuokrasta on saanut hädin tuskin omiaan takaisin, joten kirpparimyynnit ovat käyneet lähinnä jonkinlaisesta harrastuksesta. Joistakin kalliimmista ja laadukkaammista jutuista olisi toki saada vähän rahaa takaisinpäinkin, mutta olen tässä samalla koittanut omaksua ajatusmallia, että hyvä mieli ja vapautuva tila kaapissa on riittävä palkkio tavarasta luopumisesta.

Tilanne tosiaan tuntuu olevan, että kaikkien karsiessa kaappejaan sitä myynnissä olevaa käytettyä trikoorättiä on ihan valtavasti ja huoliiko sitä loppupeleissä kukaan? Viimeksi vaatekaappiani läpikäydessäni yritin ottaa myös tämän näkökulman huomioon. Jos en minä käytä tätä vaatetta, niin onko siitä iloa kellekään muullekaan? Tai jos joku vaate on nyt juuri jäänyt hieman vähemmälle käytölle, niin voisinko vielä kuvitella sitä käyttäväni? Sopisiko vaate johonkin muuhun käyttötarkoitukseen, eli hieman KonMarin vastaisesti siirsin joitakin aiemmin töissä käyttämiäni trikoopaitoja ja toppeja kotivaatteiden pinoon. Muutamia juttuja päätyi myös korjattavien ja muokattavien pinoon.

Tämän postauksen kuvituksena on jokin aika sitten pesukoneeseen tummansinisen värijauheen kanssa päätyneet farkut ja neulepaita. Vilan valkoinen puuvillaneule oli saanut päälleen kahvitahrat, jotka eivät lähteneetkään enää kokonaan pois useammasta pesukerrasta huolimatta. Värjäykseen päätyneet Freesoulin farkut on ostettu noin vuoden 2005 tienoilla ja olivat silloin arvokas "sijoitus" lukiolaisen budjetissa. Olen halunnut näitä säilytellä jonkinlaisena muistovaatteena, mutta vaalea kulutuspesu ja bootcut-lahkeet näyttivät liian 2005-tyylisiltä. Tasainen tummansininen väri päivitti nämä paremmin nykyiseen tyyliini sopiviksi.

Mitä mieltä sinä olet kapselipuvustoista tai vaatteiden karsimisesta?

Tervetuloa lukemaan uudistunutta Mustat Ballerinat -blogia!

Mustat Ballerinat -blogi sai alkunsa 1.9.2012. Blogi on säilynyt elossa satunnaisella kirjoittelulla tänne asti, mutta nyt blogin 5-vuotispäivän kunniaksi tuntui sopivalta hieman päivittää ja terävöittää blogin aihepiiriä.

Kuka tätä blogia sitten kirjoittaa? Olen pian kolmekymppinen, lapsuuteni maalla asunut mutta sittemmin töiden perässä pääkaupunkiseudulle päätynyt neiti-ihminen. 

Kirjoitan tässä blogissa ainakin liikunnasta ja hyvinvoinnista, kestävän puvuston rakentamisesta, minimalismihaaveista sekä luonnonkosmetiikkapainotteisen meikkipussini sisällöstä.

Tervetuloa siis lukemaan blogiani! Olet sitten uusi tai vanha lukija, niin mielelläni kuulisin sinusta kommenteissa. :)