torstai 7. syyskuuta 2017

Pitääkö liikunnalla saada aikaan tuloksia?

Lehtiotsikot kysyvät, että etkö saa treenillä tuloksia aikaan? Onko niitä tuloksia sitten pakko saada? Mitä ne tulokset oikeastaan ovat? Mitä jos haluaa ja tykkää liikkua muuten vain? Tarvitseeko tavallisen kuntoliikkujan edes tavoitella mitään erityisiä tuloksia?

Joka toinen tuntuu harrastavan nykyään fitnesstä samalla kirjoittaen blogia ja päivittäen Instagramia treeneistä. Toki voisi samalla kysyä, että onko kyseessä enää harrastus silloin, jos kaikki liikkuminen, syöminen ja elämä pyörii tietyn harrastuksen ympärillä. Joka tapauksessa tällaista some-maailmaa seuratessa tulee helposti tunne, että riittääkö omat treenit, jos en liiku sitä viittä tai kymmentä kertaa viikossa. Onko ok olla ihan vain tavallinen kuntoliikkuja?

Olen toki itsekin kausittain innostunut liikunnasta ja suunnitellut jotakin kunnon kuntokuuria. Totuus on, että minun tapauksessa into on kestänyt just ehkä 2 päivää. Sen sijaan koen, että olen löytänyt oman rytmin ja tavan liikkua. Omaa suhtautumistani liikuntaan on helpottanut ajatus siitä, että olen laskenut riman riittävän alas. 2-3 liikuntakertaa viikossa riittää ja muu on siihen päälle ekstraa. Harrastan fiiliksen mukaan salilla käyntiä ja ulkoilua/kävelyä/juoksua, lisäksi teen jonkin verran lihaskuntoharjoittelua kotona. En halua jumiutua ajatukseen, että viikossa pitäisi olla tietty määrä tietyntyyppisiä harjoituksia. Mielelläni jätän tilaa tilanteen mukaan elämiselle, eli periaatteessa voisin jollakin viikolla käydä pelkästään tanssitunnilla tai ryhmäliikunnassa, jos sille päälle satun.

Se mitä haluan tällä tekstillä sanoa, niin jokaisen pitäisi keskittyä omaan itseensä eikä vertailla muihin. Tärkeää on löytää oma tapa harrastaa liikuntaa ja itselle mieluisat lajit. Sellaiselle henkilölle, joka ei ole harrastanut liikuntaa juuri ollenkaan, niin 15 minuutin tai puolen tunnin kävelylenkki on jo ihan hyvä liikuntakerta. Jos joskus tuntuu, että aika tai into ei riitä tunnin salitreeniin, niin tekee sitten  vaikka 20 minuuttia, jos asiaa on helpompi lähestyä niin. Vähäkin liikunta on aina parempi, kuin ei liikuntaa ollenkaan.

Harrastan liikuntaa siksi, että saisin hyvän olon ja virkeän mielen. Minun treenien tuloksia ei mitata vaa'alla tai mittanauhalla.

Onko sinulla jotakin erityisiä treenitavoitteita vai oletko myös tällaisen rennomman suhtautumisen kannalla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti